maanantai 31. toukokuuta 2010

Alkeisryhmä

Noniin, taas vaihteeksi on aika päivitellä blogia.

Reinon kanssa ollaan nyt liikuttu paljon erilaisissa maastoissa sekä tavattu muita koiria, harjoiteltu ohittamista ja käyty tokon alkeisryhmässä.
Viime viikon alussa kävästiin Fannin kanssa leikkimässä, ja Reinohan oli ihan innoissaan. Juoksi matalassa purossa, ja kävi sitten vähän syvemmässä lammessa polskuttamassa Fannin perässä. Yhtään ei jännittänyt vettä vaan meni tottuneesti pulikoiden.
Käytiin viikolla myös Ukko bordercollien kanssa mettässä juoksentelemassa, ja tutustumisen jälkeen pojat tulivat hienosti toimeen. Reinolla oli tosi kivaa kun sai painella kosteessa metsässä ja kuralätäköissä toisen koiran kanssa. Kesken mettäreissun alkoi kyllä sataa ihan kunnolla, mutta juuri kun löydettiin tie ulos metsästä, sade loppui. Otettiin sitten parkkipaikalla seuraamista, perusasentoa ja vähän sivulletuloa. Hienosti poika osasi ne.
Nähtiin sunnuntaina Vinka whippet sekä Uno ja Onni beagle. Hyvin Reino tuli kunkin kanssa toimeen, vaikka Vinka leikkikin aluksi ihan eritavalla kun Reino oli tottunut leikkimään, mutta lenkillä sitten päästiin samalle aaltopituudelle ja leikittiin sulassa sovussa.
Nähtiin tänään vielä pikasesti Fanni, ja taas leikittiin lammessa ilosesti, vaikka tällä kertaa Reino ei uskaltautunut syvälle, kahlasi vain.

Tokon alkeisryhmässä ollaan käyty nyt kaksi kertaa. Ohittamisia ollaan otettu, ja meiltä se sujuu hienosti kontaktilla ja lähellä kulkien. Luoksetulo on vielä hidas, mutta eiköhän se treenillä hoidu. Otettiin huomioääntäkin, ja meillä se on pari kertaa kielellä naksutus, Reino on tajunnut idean. Kasia opeteltiin ihan mielen virkistykseksi ja omaksi kivaksi, Reino on namien perään kovasti, mutta idea on tajuttu, joten treenaamalla alkaa toimia varmaan paremmin. :)
Oon nyt kattellut näyttelyitä Reinolle, lähinnä pentunäyttelyitä. Orivedellä ja Heinolassa olis syksyllä pentunäyttelyt, ja niitä sitten harkitaan. Mätsäreissä käydään ennen niitä.
Kuvia tulee vielä tän viikon puolella kunhan saan kuvattua :)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Vauvaryhmän viimeinen kerta

REINO 4KK
Viimeinen kerta vauvaryhmässä on ohitse, kiva sekä opettavainen kerta oli, niinkuin aiemminkin.


Saavuttiin paikalle hyvissä ajoin Reinon kanssa, ja taidettiin olla ensimmäiset. Otettiin siinä sitten vähän seuraamista ja luoksetuloa. Seuraaminen sujui hienosti, tosin välillä vähän väljästi, minkä sain kyllä korjatuksi. Luoksetulo oli vähän hidas, ja Reino mietti mitä siinä pitäisi tehdä.

Kurssilla oli tällä kertaa kaikki uusia ja tuntemattomia. Oli Miina valkkari, ? seropi, Leo ? sekä vielä joku musta pikkunen.

Aluksi mentiin pieneen sateensuojaan, mikä oli meille vähän pelottava asia, suostuttelemallakaan Reino ei sinne suostunut menemään, vaan jouduin nostamaan sen sinne. Aloitettiin sitten ohituksella. Ohitus ei ole meillä vielä kovin varma, vaan välillä alkaa koirat kiinnostamaan. Ohitettiin seuraamalla, mikä on meille varmin keino ohittaa toinen koira. Välillä keskitys katosi, mutta melko hyvin se onnistui. Treenailtiin myös esineen suusta pudottamista, ja esine oli tälläkertaa talouspaperituppo. Hyvin se sujui kun Reino oli niin kiinnostunut namista, heti pudotti tupon kun vähän namia näytti. Mentiin myös koko porukan ohitusharjoitus, joka meiltä ei tälläkertaa sujunut niin hyvin kuin aiemmin, keskitys katosi jo puolen porukan kohdalla. Kurssin ohjaaja myös vingutteli leluja ja availi sateenvarjoja, ja koiran piti olla kiinnostunut sinusta ja namista, mikä sujui hyvin, tosin viimeinen lelu oli niin kiinnostava että namitkaan eivät meinanneet kelvata.

Tunnin jälkeen mentiin Miinan kanssa leikkimään. Koirat leikkivät ihan innoissaan ja kierivät, hyppivät ja juoksivat mullassa. Kotona oli sitten naama ihan mudassa, joten koira pestiin. Valkoiset osat pesin valkoisten koirien shampoolla ja lopuksi kokonaan jollakin ihan oudolla shampoolla, puhdasta kyllä tuli. Leikattiin myös etutassuista pari kynttä ja kannuskynnet, kun ne kaipasivat leikkausta. Vieläkään ei Reino leikkelemisestä pidä, vaikka kuinka namua tunkisi suuhun. Mutta pakkohan ne on leikata, mahdollisimman mukava kokemus koitetaan saada aikaan.
Ensiviikolla alkaa sitten alkeiskurssi, toivottavasti se on yhtä hyvä kuin tämä. :)

perjantai 21. toukokuuta 2010

Mätsäreitä ja rokotus

Huhhuh hellettä, vieläkään ei ole yhtään viilentynyt. Koirat läähättää hirmusesti, eikä pihallaolo ole mitään herkkua tässä säässä.

Lennulla oli ensimmäiset mätsärit maanantaina 15.5. Saavuttiin paikalle viittä vaille viisi, eli vähäsen ennen kun ilmot alkoivat. Ilmottauduttiin siinä sitten, ja mentiin tukikohtaan Lettusakemannin ja Jennan kanssa. Varjoa siinä ei pahemmin ollut, ja varjoisat kohdat oli loppuneet. Löydettiin kuitenkin Katariina ja Jazzyportugeesi varjosasta paikasta, ja leiriydyttiin siihen. Kehässä meidän pari oli tricolor amerikancockerspanieli. Lennu ravasi oikein hienosti, ja seisokin, mutta kun meidän vuoro oli mennä pöydälle, niin se ei oikein onnistunut. Lennu pelkäsi pöytää kauheasti, ja niinpä tuomari otti sen syliin ja vähän rauhoitteli. Katteli lihakset muttei hampaita, ihan hyvä vain. Saatiin sitten sininen nauha, ja jatkettiin sinisten kehässä. Ravattiin taas oikein nätisti, ja päästiinkin neljän parhan joukkoon viimeisenä. Tulos oli sin4, ja tuomari sano että lisää massaa vois tulla. :)

Seuraavat mätsärit olikin sitten eilen, 21.5. torstaina. Niissä meni sitten huonommin, mutta koiriakin oli niin paljon enemmän. Kehässä Lennu oli tosi jännittynyt, eikä sitten liikkunut kunnolla, vaan pyrki pois kehästä. Lennu kyllä seisoi nätisti niin pöydällä kuin maassakin. Tuomaria se taas vierasti, ja saatiin sininen nauha. Pieniä aikuisia arvosteltiin tosi kauan, ja vihdoin about 2h 15min päästä päästiin sinisten kehään. Liikuttiin ja seistiin nätisti, mutta tuomari ei Lennusta välittänyt, pudottiin sitten ekana.

Reino on nyt sitten rokotettu, ja vielä pitäis pari viikkoa oottaa ennen kun päästään kiertelemään mätsäreitä. Rokotus meni tosi nätisti, ei yhtään huomannut piikkiä.
Reino on myös keksinyt uuden leikin, häntänsä jahtaamisen. Sitä se täällä tekee päivät pitkät eikä malta lopettaa. Hampaat antaa tarkistaa hyvin, mutta kynsien leikkaus ei ole mikään ihana asia, sitä treenaillaan.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Huh hellettä!

Seuraamista
3kk 3vk

Huijui, pentu on ollut meillä kohta kolme viikkoa! Aika menee kyllä vähän liian nopeasti.
Tälläviikolla ei vauvaryhmää ollut, mutta ensviikolla sitten. Kahden viikon päästä alkaa meillä alkeiskurssi!

Viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, kävästiin pariin otteeseen kaupissa. Ekalla kerralla Reino sai juosta vapaana, Lennu oli turvallisesti hihnassa. Noo, sitten tuli 'pieni' oja, johon Reino hyppäs. Korvatkin taisivat siinä sivussa kadota, koska luokse -sana ei oikein tehonnut. oja sitten syveni ja Reino humpsahti uimaan. Onneksi koira sitten tajusi palata luokseni, ja joutui sitten hihnaan. Lenkillä tuli vastaan pari koiraa, joita ei sitten pahemmin haisteltu. Maanantaina ja tiistaina leikittiin pihassa ja pienellä niityllä. Keskiviikkona olikin jo hirmuisen kuuma, joten ulkona ei voitu kauhean kauan olla, Reinolle kun tulee kuuma niin nopeasti. Illalla kävästiin pienellä lenkillä, kun oli viilentynyt jo pikkasen. Meille tuli sitten yöksi makkaralapsi Minta. Aamulla tehtiin taas pieni lenkki, oli kivan viileää. Päivällä kun Minta oli lähtenyt, mentiin pitemmälle aamulenkille pojan kanssa. Oli siis koko ajan vapaana, ja mentiin Reinon jaksamisen mukaan. Käytiin pienellä niityllä, purossa ja pienessä metikössä. Hienostihan Reino pysyi hanskassa ja kuunteli käskyjä. :) Otettiin 3kk 3vk seisotuskuva, josta tosin nenä on piilossa. Seuraaminen sujuu hienosti, ja perusasentokin yleensä.


Perjantaina olin itse kanien kanssa muualla, joten äiti hoiti Reinoa sen aikaa. Kävivät kuulemma kadun päässä, kun ei tuo siinä kuumuudessa jaksanut pitemmälle mennä.


Eilen olin sitten katsomassa vinttikoiraradan pentunäyttelyitä, kaksi aussietakin siellä oli. Toinen oli sitten entisen vauvaryhmäläisen koiran velipoika. Illemmalla saatiin kyyti rannalle, johon sitten mentiin Mintan, Lennun ja Reinon kanssa. Vesi oli melkosen vilpoista, joten Reino kävi pari kertaa kahlaamassa. Heitin sitten keppiä veteen, ja poika humpsahti pieneltä rampilta pois ja pelästyi sitä vähäsen. Onneksi vesi siinä oli melkosen matalaa, Reino tosin joutui vähän uimaan. Vedestä päästiin äkkiä pois ja siinä sitten kuivateltiin.
Nyt nämä neljä päivää on ollut vähän liian kuumaa koirille, niin kovin paljoa ulkona ei olla oltu. Tänään oltiin taas pihassa, kun pitemmälle ei Reino jaksanut mennä. Lennu taas kävi pitemmät lenkit.
Jotenkin tää blogi on alkanut olemaan Reinopainotteinen... :D Lennusta sen verran, että harkitten torstain mätsäriin menemistä sen kanssa, saas nyt nähdä vielä mitä päätän sitten lähempänä, mennäänkö vai eikö mennä. :)




perjantai 7. toukokuuta 2010

Rapatassut

Reino 3kk 1vk seisomisharjoitusta KLIKKAAMALLA ISOMMAKSI


Taas on vajaa viikko vierähtänyt, ja on seuraavan päivityksen aika.

Reinolla oli eilen toinen vauvaryhmä -kerta. Otettiin ohitusharjoitusta pareissa sekä pari kertaa kolmen ryhmässä, sekä lopuksi vielä kaikkien ympäri. Ohitusharjoitukset sujuivat hyvin, välillä keskitys herpaantui, eikä namit kelvanneet vaikka olin varta vasten ostanut Froliceja. :D Ens kerraksi pitää keksiä taas jotain uutta.
Otettiin myös luoksetulo, jonka Reino osaa hienosti, aluksi vain ei huomannut mua kun menin parin metrin päähän, mutta toisen kerran huomasi ja tuli innoissaan luokse. Ohjaaja potki myös palloa ringin keskellä, laahasi oksaa maassa ja muuta mukavaa, hienostihan me suoriuduttiin. Kävästiin myös haistamassa koristekoiraa, joka ei liikkunut eikä pitänyt ääntä. Reinohan ei sitä pelännyt, vaan innoissaan meni katsomaan. Syliinnostokin sujui, sekä hampaiden katsominen. Kynsienleikkuusta Reino ei tykkää, koittaa pyristellä pois mutta kynnethän on leikattava, niitä ei voi jättää kasvamaan.

Tänään käytiin katsomassa Fannifieldiä yhellä niityllä, koirat leikki ilosesti, juoksi toisiaan takaa, hyppi, pomppi ja kävi muummuassa pienessä purossa kun en huomannut. Reino hyppäsi puroon ja alko juokseen siellä innoissaan, sitten tuli Fanni ja Reino kaatu naamalleen, onneksi siinä kohtaan ei ollut syvää. Leikkihetken jälkeen poika oli iiihanan rapasessa kunnossa, ja jouduttiin käymään pesulla. Hyvää totuttelua suihkuun ja suihkutiloihin! :)
Reino ei aluksi tykännyt vesisuihkusta, mutta loppujenlopuksi se seisoi tyytyväisesti pesussa.

Lennun kanssa mennään huomenna koirapuistoileen Mintamäykyn kanssa, saa Lennu vähän omankokoista seuraa :D

Aino

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vauvaryhmäilyä


Tänään alkoi Reinolla vauvaryhmä. Ennen 'tunnin' alkua treenailtiin vähän sivulletuloa, perusasentoa ja seuraamista.
Sivulletulo sujuu muuten, mutta koira jää vinoon, perusasento on kivan tiivis ja kontakti on hyvä, joskus kuitenkin katse harhailee siellä täällä. Seuraaminen sujuu tosihyvän namin avulla tiiviisti ja hienosti. Istuminen onnistuu hienosti, niin kuin aiemmin.

Tunti alkoi ohittamisharjoituksella. Se sujui hienosti kontaktissa ja tiiviisti, ei yhtään huomioinut toista koiraa. Sitten otettiin luoksetulo, sekin sujui, olisin voinut kyllä mennä vähän kauemmaksi, mutta sitä en silloin tajunnut. Tunti jatkui vieraan esineen ylittämisellä, se oli tälläkertaa valkoinen, märkä, matala ja vähän liukas muovilaatikko. Reino ei innostunut esineen ylittämisestä, vähän se tais pelätä. Loppujenlopuksi sekin onnistui, sitä pitää kuitenkin reenata lisää. Seuraavaksi piti ylittää sininen muovilaatikko. Se sujui paremmin kurssin ohjaajalta saamieni Frolicejen avulla, Royal Caninin naksut eikä pienet makkaranpalaset maistuneet yhtä hyviltä. Sitten pidettiin pieni tauko.

Tauon jälkeen jatkettiin ohittamisharjoituksella. Alku sujui huonosti meidän kohdalla, koska namit olivat taas huonoja. Saatiin lisää Froliceja. Sitten Reino alkoi toimia, ohitti muut koirat hienosti kontaktin kanssa. Seuraavaksi koitettiin miten saadaan oma pentu pois toisen koiran luota ilman hihnasta vetämistä. Reino haisteli pienimünsterinseisoja Indiä, ja kun tarjosin namia, poika tuli hienosti ja otti namin. Treenattiin vielä rämisevän esineen ohimenemistä Koirat olivat kolmessa parkkiruudussa, ja ohjaaja meni koirien ympäri työntäen rämisevää juttua. Alku meni kivasti, mutta sitten Reinon keskitys herpaantui, ja se alkoi tuijottaa esinettä. Ei kuitenkaan alkanut haukkua tai lähtenyt perään, joten olin tyytyväinen.

Seuraavaksi kerraksi sovittiin torstai kello 18:00. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen Reinon suorituksiin, seuraavaksi kerraksi ostan kyllä Froliceja, ja leikkaan isompia makkaranpaloja.

Reino on nyt parin päivän aikana käynyt katsomassa kolmea eri koiraa, noin 1 vuotiasta fieldspanielinarttu Fannia, vajaa 3kk vanhaa pienimünsterinseisojanarttu Indiä sekä noin 3 vuotiasta sakemanninarttu Lettua. Kaikista Reino tykkäsi hirmuisasti, ja leikki ihan innoissaan.

Lennusta ei ole tälläkertaa uudempia kuulumisia, tuolla se nukkuu ihan rättinä lenkin jälkeen. :)

Aino + koirat