sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lahti KV 31.10.

Tänään pyörähdettiin Lahden KVssa.
Aamulla oli vaikeuksia lähdössä, meinaan mulla ei kellonajasta ollut mitään tietoa kun en ollut varma oliko kännykkä oikeesti vaihtanut automaattisesti sen ajan vai ei. No eipä ollut, mutta onneksi kaverit auttoivat. Päästiinkin matkaan mukavasti etuajoissa.
Lahdessa odoteltiin muutamaa kyytiläistä juna-asemalla ja poimittiin ne siitä, ja sitten ajeltiin näyttelypaikalle. Pitkät jonot olivat, mutta onneksi meni suhtkoht nopeasti. Raahattiin sitten autosta tavarat häkkipaikoille ja pystytettiin meidän 'leiri' siihen. Reinolle oli ollut pakko laittaa sen pentupanta (mikä muuten menee vielä!), kun tuosta uudesta Hurtan pannasta se vetää päänsä läpi. Käytiin siispä Hollolan Nahkapajalta ostamassa Reinolle uuden, mustan ja nahkaisen puolikuristavan, sai siinä samassa myös luun. Sitten mentiin oottamaan junnu-urosten kehää.

Mua jännitti ihan hirveesti, koska koko näyttely oli mun ensimmäinen virallinen sekä hallinäyttely ja niin oli Reinollakin.
Kehässä Reino seisoi nätisti, ehkä vähän veltosti ja tylsistyneenä. Ravissa tuli muutama laukka-askel. Tuomarin arvostelussa seisoi nätisti ja jo vähän ilosempana. ERIhän sieltä napsahti. Seuraava koira sai myös ERIn sitten yksi sai Hn ja kolmas EHn. Juniorien kilpailuluokassa toinen ERIn saanut koira ohjattiin meidän eteemme, sen se kuitenkin ansaitsi, oli sen verran hieno koira. Sitten ooteltiin sen verta että kaikki urokset oli arvosteltu, ja mentiin PU kehään. Siellä Reino seisoi nätisti ja malttoi hyvin. Me ei kuitenkaan siinä kehässä sijoituttu. Sitten jatkui matka VASERTin metsästykseen, ja se tuli. Niiin ylpeä olin siinä vaiheessa, eka virallinen ja niinkin hyvin meni!

Reinon päivä jatkui kasvattajaluokassa. Jäpi jaksoi taaskin hienosti. Sitten taas jatkui matka Junior Handler kehälle, jossa Jenny handlasi Reinon vanhemmissa. Hienosti handlasikin Reinon kymmenen parhaan joukkoon, sitten he tippuivat.
Lopputulos oli siispä JUN ERI JUK2 VASERT.

Arvostelu:
Dog of good size, good body pierce & good posing. Reasonable fore chest, good expression, moves well from the side. Toes in slightly when coming towards, otherwise good quality.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Hakua

Tänään oltiin vähän hakuilemassa. Reinolla meni hienosti ja oli koko ajan motivoitunut tekemään, ja todella innokas. Itse sain toimia muutaman kerran maalimiehenä, mukavaa sekin! 
Oltiin paikalla ennen muita, ja aloin vähän miettiä että ollaanko oikeessa osotteessa, kun ei muita näkynyt... Oltiinhan me. Ensin tuli Hessu Heeler, sitten Reinon veli Mökö. Pojat ehtivätkin painia aluksi jonkin aikaa kun odoteltiin kouluttajaa.
Kouluttajan tultua lähdettiin kävelemään metsään ja etsimään sopiva paikka missä voitaisiin treenata hakua. Reino oli ensimmäinen koira joka lähetettiin.
Ensimmäisessä hakukohdassa Reino löysi äijänsä todella helposti, ilman mitään ongelmia. Toisella kerralla äijä löytyi taas helposti. Kolmannella kerralla äijä menikin vähän kauemmas, eikä Reino löytänyt sitä hetkeen. Koira palasi mun luokse. Lähetin koiran uusiks äijän perään, kun se oli hetken heilunut ja löytyihän se hienosti. Reino tykkäsi kovasti koko lajista, toivottavasti päästään uusiks koittamaan tota lajia, meinaan sen verran mukavaa meillä molemmilla oli. Otin muutaman kuvan Reinosta veljensä kanssa, tässä yksi:
Torstaina kun oltiin kotiuduttu maalta lähdin Reinon kanssa treenaamaan Eteläpuistoon. Sinne piti tulla muutama muukin koirakko, lopuksi siellä olikin vain minä ja Reino sekä Essi ja Nana borderterrieri. Otettiin Reinon kanssa muutama pätkä seuruuta, suoria pätkiä, täyskäännöstä ja kulmia. Kulmat ja täyskäännökset ovat vähän väljiä, mutta koitetaan namin kanssa tehdä niistä tiiviimpiä. Seuruusta maahanmeno mennään istumisen kautta, pitää sekin treenata kuntoon. Seuruusta istu onnistuu, seuraamisesta seisomisessa koira astuu vielä pari askelta eteenpäin, treeniätreeniä. Otettiin myös lyhyt paikallaolo, ekalla kerralla Reino lähti puolessa välissä aikaa tulemaan mun luokse, tokalla kerralla pysyi paikalla vaikka kaveri lähtikin. Noutaminen on meillä ihan vaiheessa, sitä pitää treenailla... 
Treenin jälkeen tehtiin pieni lenkki keskustassa. Reino keksi mennä seisomaan näyteikkunaa vasten ja ihailemaan kaupan sisusta. 

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Maalla

Eiköhän olisi uuden kirjoituksen aika, vähän on tää blogin päivittäminen viimeaikoina jäänyt... 
Oltiin eilen Reinon ja Lennun kanssa yötä mummulla. Koira tykkäs tosi paljon, hihna heitettiin sivuun ja saappaat jalkaan ja kaikki lenkit kesti vähintään 2 tuntia ja koira sai olla koko ajan vapaana. 
Tiistaina kun sinne mentiin, lähdettiin suoraan lenkille. Aluksi mentiin viereiseen metsään, joka ei tosin mikään iso ollut. Reino sai peuhata ja juosta vapaana niin paljon kun mieli teki. Löydettiin metän takaa mutainen pelto. Mentiin sitten siihen riekkumaan hetkeksi kun siellä ketään ei ollut, eikä siinä mitään kasvanut. Sen jälkeen koira oli ihan savinen tassuista ja mahasta. Mutapellolta mentiin metsään ja metsästä tielle. Käveltiin tietä pitkin hetki, kunnes mentiin yhdelle kivelle ottamaan kuvia, joista mikään ei pimeyden takia onnistunut. Kiveltä jatkettiin toiselle pellolle, joka oli isompi kun edellinen. Käveltiin pellon päähän ja takasin ja sen aikana ehti Reino kurastaa ittensä kaulaa myöten... Mikäs siinä kun vauvalla on hauskaa! 
Tänään lähettiin sitten sänkkärille lenkkeileen. Kuviakin tuli. Sänkkärille mennessä piti ylittää oja, mikä onnistui helposti. Reino innostui siellä vielä enemmän kuin muualla, ja pelto olikin ihan tosi iso. Vieressä oli monttu missä kävästiin juoksentelemassa ja rymyämässä. 
Ensiviikolla kävästäänkin ekaa kertaa junnuluokassa. 
Opetin Reinolle uuden tempun, sukan ja tumpun oton pois jalasta. Tekee tempun tosi nätisti ja tykkää tehä sen. :) Kätevä temppu varsinkin jos ite ei jaksa/halua tumppuja tai sukkia jalasta ottaa pois. 
Käytiin sunnuntaina mätsärissä, tulokseksi tuli SIN1. Hyvin meni, koira esiintyi hienosti ja olen tyytyväinen kehäkäyttäytymiseen. BIS-kehässä Reino kuitenkin innostui vähän liikaa tuomarista..

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

'Sieni'koira

Viime viikolla käytiin metsässä lenkillä ja poimittiin mukaan muutama karvalaukku. Alkulenkki mentiin hihnassa, metsän puolella pääsi koira vapaaksi. Luoksetuloa vahvisteltiin siinä samalla, yleensähän tuo tulee luokse kun vain kutsuu eikä tuolloinkaan ollut poikkeusta. Muutama ihminen ohiteltiin ja hyvin sujui namien voimalla ja ilmankin nameja.
 Meillä alkoi jatkokurssi muutama viikko sitten. Ryhmässä onkin muita aussieita, Reinon veli Mökö sekä Luca. Ekalla kerralla kertailtiin vanhaa, kun ryhmästä oli paikalla kolme seitsemästä. Mentiin ohituksia toisten koirien ohi ensin suoraan sitten toisten välistä pujotellen. Hienosti sujui. Mentiin myös istumista, maahanmenoa ja seisomista. melko hyvin sujui, paitsi seisominen oli vähän hankalaa aina toteuttaa. Tehtiin myös muutama luoksetulo sekä seuraaminen. Luoksetulo sujui hienosti ja koira tuli sivulle asti pienellä avituksella. Seuraamisessa Reino edistää ainakin omaan silmään jonkin verran ja täyskäännös ei ole ihan helppo. Mutta oikeelle ja vasemmalle kääntyminen sujuu.
Toisella kerralla olikin mukana jo kuusi. Seisominen sujui jo paremmin, sekä seuraaminen ja täyskäännös. Mentiin liikkeestä seisominen, istu sekä maahan.  Liikkeestä seisominen oli ihan ookoo, mutta tarvii vielä hiomista. Istuminen sujuu, maahanmenon Reino tekee vielä 'istumisen' kautta.
Tänään treenattiin noutoa. Ekalla kerralla kun heitin kapulan, lähti koira perään muttei tuonut kapulaa. Toisella ja kolmannella kerralla toikin jo kapulan ja olisi nätisti antanut sen, mutta mulla vaan oli liian hätiköityä kapulan ottaminen ja namin antaminen, niin jätkä ehti pudottaa sen jo.
Ilmotin Reinon Lahden KV:seen sekä Voittajaan, ainakaan vielä ei varmaankaan loisteta kummassakaan, mutta kunhan kakara kehittyy niin eiköhän se siitä.