sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tokoilua

Pitkästä aikaa tokoiltiin Reinon kanssa ihan kunnolla. Aluksi mentiin ihan pientä kontaktiharjoitusta, että saisin jonkunlaista kontaktia koiraan. Eli siis ihan että itse seisoin paikallani ja kun koira katsoi niin nami ja kehua. Sitten koitettiin vähän seuraamista. Sujui ihan OKsti, mitä nyt välillä hieman edisti, koitetaan kuitenkin sitä saada oikeelle paikalle. Käännöksetkin meni nätisti pienellä namiavustuksella. Liikkeestä seiso meni vähän niin ja näin, ensimmäisellä käskyllä se ei onnistunut, toisella sujui mutta hitaasti. Muita liikkeestä .... ei koitettukkaan. Otin myös luoksetuloa, se sujui ihan kivasti, tosin eilen lenkillä korvat katosi eikä koira meinannut tulla luokse sitten millään. Tehtiin myös lyhyt paikallamakuu, ehkä noin puoli minuuttia. Hienosti poika malttoi, ensi kerralla pidennän vähän aikaa. Tehtiin myös vähän temppuiluja, kumarrusta, kökötystä ja sen sellaista. Nätisti meni. Pitkästä aikaa tehtiin myös töitä noudon hyväksi, kapulanpitoa nimittäin. Reino piti kapulaa nätisti suussa pitempiäkin aikoja, tuli se suussa myös sivulle, mutta kun kapula heitettiin niin joko ei kiinnostunut tai otti sen paksummasta osasta kiinni ja toi mulle. Palkittin siitä koska se toi sen luokse, mutta jos tiputti kapulan matkalla ja piti paksummasta osasta kiinni niin ei palkkaa. Käytiin perjantaina katsomassa Mintaa, jonka kanssa Reino sai hetken leikkiä.
Torstaina on Lennun hampaanpoistoaika, viedään se aamulla sinne ja haen sen sitten heti koulun jälkeen. Jään perjantaina hoitelemaan Lennua, kun ei sitä viitti Reinon kanssa kaksin jättää kipeänä. 
Muut kuvat paitsi kapulakuva C Pia

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Lumi

Melko pitkää kirjotustaukoa ollaan taas pidetty, mutta eipä ole mitään kummoista tapahtunutkaan..
Meillä tosiaan loppui jatkokurssi, ja nyt etitään joku paikka missä voisi treenata sisällä kun mä en oikeen ulkona pysy lämpösenä, ja siellä tulee nyt jo pimeä. Tokokurssia kokeisiin tähtääville olis suunnitelmissa, jos joku sellainen sopiva löytyis.
Tänään kävästiin mummolassa maalla. Mentiin heti ruokailun jälkeen pitkälle metsä-pelto-metsä lenkille. Reino juoksi ensin metsän läpi hirveetä vauhtia, tais aavistaa minne mennään, ja sitten järkyttävä loikka pienen ojan yli pellolle. Pellolla se sitten juoksi, pomppi ja loikki joka suuntaan. Kuviakin tuli muutama.

Lennusta sen verran, että kahden viikon päästä siltä  poistetaan toinen alakulmuri. Siltähän oltiin poistettu toinen jo aikasemmin, joten pikkuselta puuttuu sitten muutaman viikon kuluttua molemmat alakulmurit. Syynä tähän hampaiden poistamiseen on purentavika. Kitalakeen muodostuu kuoppa kulmurin siihen osumisen takia.