lauantai 25. syyskuuta 2010

Peltolenkkejä

Käytiin viimeviikolla pellolla tapaamassa fieldspanieli Fannia. Koirat oli ihan innoissaan kun ei ollut toisiaan nähnyt varmaan kolmeen kuukauteen. Ne kävi pellon toisella puolella rymyämässä ja tuli takasin. Leikin ohessa ehti Reinon uusi ketjupantakin kadota metrin mittaseen heinikkoon, eikä me sitten löydetty sitä mistään. Fannikin ehti kadota yhdessa vaiheessa, kävi ilmeisesti uimassa ojassa. Karkumatka ehti kestää maksimissaan kymmenen minuuttia, ja koira tuli itse luokse.
 Tänään käytiin koirapuistossa miittailemassa petsieporukkaa. Puistoon saapui whippet Vinka, Rolle suomenlapinkoira, Lenni lunnikoira, Kuro hokkaido, Turo seropi, Tino sheltti, Leewi borderterrieri, Otso seropi, Feidi labradori ja Hertta seropi. Vauhtia kyllä tossa porukassa riitti, etenkin kun mukana oli whippet. Reino rakastaa juosta toisten koirien perässä, joten sitä se sai harrastaa sydämensä kyllyydestä. Nyt ei taas pitkään aikaan tarvi koirapuistoon mennä, mieluummin olisin ollut metsässä mutta näin tälläkertaa. Puistoilun ja pienen levähdyksen jälkeen menin kuvailemaan Reinoa ja treenattiin pikkusen. Seuraaminen alkaa sujua jo paremmin ja paremmin, nyt mennään jo melkein oikeella kohdalla. Luoksetulo on vahva, istuminen, maahanmeno ja nykyään myös seisominen sujuu hyvin. Sivulletulossa pitää näyttää vielä käsimerkkiä/ohjata hieman. Temppuiltiin myös vähän. :)
 

perjantai 17. syyskuuta 2010

Lehdet lentää, lehdet lentää, nyt syksy jo on!

Ja niinhän se onkin. Ilmat on viilentyny sopivasti, niin on mukavampi käydä lenkeillä kun ei tarvitse pysähdellä tarjoamaan koiralle vettä. Ollaan myös tehty nyt pitempiä lenkkejä vapaana, kun luoksetulo on alkanut olemaan melko vahva. Ohitusta ollaan treenailtu, eikä se vielä oikein suju ellei ole lihapullia tms. mukana. Ilmotin Reinon koirakoulun jatkokurssille joka alkaa ensiviikolla.
Seuraavat näyttelyt on vasta joulukuussa, jollon mennään Voittajaan ihan kokeilumielessä. 
Reino on selvästi ottanut Lennusta mallia, meinaan kun Lennu istuu sohvalla sohvatyynyn päällä niin Reino tulee ja pistää takatassut istuimelle ja etutassut sohvatyynylle ja katselee maisemia. Jos naapuri tekee pihahommia niin jätkä alkaa murahdella ja vaihtaa ikkunaa Lennun perässä. :D


lauantai 11. syyskuuta 2010

Match Show 11.9.

Kävästiin taas mätsärissä Reinon ja Letun kanssa. Mätsipaikalla oli vähän kosteeta ja tihkutti, joten oltiin Mustissa ja Mirrissä sisällä välillä, niin ei kastuttu (toisin kun tavarat..).
Kehässä meitä vastassa oli mustavalkoinen seropi. Reino ravas nätisti, mutta seisominen oli vähän niin ja näin, joku oli tiputellut nameja maahan tai sitten meillä oli huonot namit. Saatiin PUN-nauha ja jäätiin oottelemaan PUN-kehää. Siinä välissä nähtiin Elmo-basset houndia ja kävästiin vähän kävelemässä. 
PUN-kehässä menikin jo paremmin. Reino liikkui taas nätisti, tosin oli vähän ahdasta juosta ja seisominenkin sujui paremmin. Oltiin sitten PUN1. Jäätiin oottamaan viehkein pentu -kehää ja BIS-kehää.
Viehkein pentu oli sekarotuinen.
BIS-kehässä oltiin saatu vähän lisää nameja joten seisominen sujui jo paremmin. Oltiin päivän päätteeksi BIS1. :) Tulos oli siispä mahtava, ja palkinnotkin oli hyviä. Saatiin iso kasa leluja, muutama luu, nameja, pikku pussi ruokaa ja 12kg säkki ruokaa. 



maanantai 6. syyskuuta 2010

Tampereen ryhmis 4.9.

Tälläkertaa kävästiin Tampereen ryhmiksessä, tuloksena PEK4. Nähtiin Reinon kasvattajaa, siskopuolta sekä veljeä. Kehässä Reino esiintyi tosi nätisti ja jaksoi hyvin. Tuomarina oli Per Svarstad
"Hyvän kokoinen. Hyvä pää, mutta saisi tulla lisää leveyttä. Hyvät korvat, hyvä ulkomuoto, hyvä kaula, pitkärunkoinen, hyvä kroppa ikäisekseen. Voimakkaat jalat, hyvät kulmaukset, hyvä turkki ja hieno väri. Esiintyy hyvin."
Saana pyysi Reinoa JH-kehään, joten jäätiin vielä sinne. Tulokseksi tuli JH5! :) Upeesti siis meni vaikkei Reino menikin ensimmäistä kertaa Saanan kanssa.

                                  
Kuvat C Katariina